Kallavesj
Joku aika sitten soittelin kitaraa mökillä ja sain päähäni laulaa Kallavesj kansansävelmää tai oikeastaan pätkiä siitä. Olen asunut Kuopiossa ja jossain kohtaa elämää siellä se järvi oli todellinen henkireikä. Äänitin laulun kännykällä ja ajattelin, että Kuivalainen voisi tehdä siihen jotain äänimattoa messiin. Se versio on kuitenkin temppuillut tietokoneella, enkä saanut sitä mitenkään ääninauhaksi videoeditointiin kun aikani kuluksi aloin tehdä jotain videoeditointia lähinnä kokeillakseni kaikkia vänkiä efektejä. Videota aloin tehdä tätä blogia varten, koska tänne ei jostain syystä voi ladata pelkkää ääntä. Videon ääninauhalla kuulun siis ainoastaan minä ja kitara. Kaikki on soitettu yhdellä otolla ja laulettu efektin läpi livenä. Innostuin tuotoksestani tosi paljon kun tajusin tehneeni itsekseni ihan kaiken muun paitsi laulun sanat, ihan siis äänitystä ja videota myöten. Kappaleesta on siis olemassa toinenkin versio, missä on Antti Kuivalainen mukana. Se voidaan julkaista sitten seu